Isäntä ja anoppi päiväkahvilla viime kesänä. 
Tällä hetkellä, koronatilanteen vuoksi keitämme Nuttulinnassa Sinulle hyvät kahvit reilunkokoisiin takeaway-kuppeihin ja teemme matkallesi tai terassilla nautittavaksi herkulliset voileivät.  Yöpyjälle valmistamme toiveita kuunnellen ravitsevan aamiaisen huoneeseen noudettavaksi. Halutessanne on mahdollista saada tullessanne myös iltapalaa tai        päivällistä huoneeseenne. 
Hotelli Kärsämäki palvelee matkalaisia normaaliin  tapaan, poiketen  kuitenkin aamiaisen ja ruokailun suhteen seuraavasti:

- aamiainen tuodaan hotellin jääkaappiin valmiiksi, mikäli varaus on tehty ennen klo 18 tuloiltana. Pyydämme ilmoittamaan, mikäli et tarvitse aamiaista. Huomioimme asian tällöin hinnassa.

Yhteistyökumppanimme Juustoportti on koronan takia avoinna poikkeuksellisesti klo 10.00-18.00 ja toimii vain noutomyymälänä. Ruokaravintola ei ole auki ollenkaan. 
Mukaan voi ostaa niin makeaa, kuin suolaistakin syötävää ja hotellin mikrossa pystyy lämmittämään tuotteita myös viereisestä kaupasta. 



Nuttulinna on nukuttanut matkalaisia jo viidenkymmenen vuoden ajan. 
Restauroidessamme hiljalleen huoneita haluamme säilyttää tuon harmonisen hengen ja miljöön, että jatkossakin täällä on hyvä viivähtää.

Työntäyteinen, todella hauska vuosi on takana ja monta hienoa vuotta edessä. Kiitos luottamuksesta, rakkaat asiakkaamme. Pysytään terveinä ja yritetään ajatella positiivisesti.

Löydä meidät facebookista!

Palvelun tuottaa Fokus-Visual
Jarmon ja Susannan Monipalvelu Avoin yhtiö (c)2018, All Rights Reserved